torstai 11. syyskuuta 2014

Silhuette Portrait

Hommasin joku viikko sitten itselleni uuden lelun :D.
Silhuette Portrait leikkurin. Tämän löysin Lumikellot.fi sivuilta.
Alkuunhan meinasin Sizzixin leikkuria ja siihen muutamia stansseja, jossain blogissa törmäsin tähän tuotteeseen ja aikani pähkäiltyä päädyin hommaamaan sen.
Tällä voi leikata paperia, kartonkia, tarraa, kangasta ym.ym.
Youtubessa seikkailin muutaman päivän ja katselin, mitä tällä voi tehdä.
Silhueten sivuilta voi ostaa vaikka minkälaisia kuvioita 0.69e /kpl, joten säästyy stanssien ostamiselta. Omia mallejakin voi tietysti tehdä ja antaa koneen hoitaa loput.

Tämän rasian malli on ostettu juuri tuolta Silhueten kaupasta ja kokeilin samalla leikkuria noihin heijastimiin.
Ensin laitoin tietysti tuon heijastavan tuotteen väärinpäin leikkuriin ja eihän se sitä leikannut.
Tajusin sitten kokeilla toisinpäin ja johan tuli kuviota.

Ettei kaikki nyt menisi heti putkeen,niin silitin ensimmäiset lumihiutaleet kiinni pergamiinipaperiin,kun olin laittanut ne väärinpäin. Nämä loput onneksi onnistuivat.
Kahteen heijastimeen ompelin rintaneulat ja 2 oik.puoleista on kaksipuoleisia heijastimia (sama kuva molemmilla puolilla). Täytyy vielä laittaa reiät ja sitten ovat valmiit.

Ei kommentteja: