torstai 13. maaliskuuta 2014

Luukorut

Luukorukurssi alkaa lähestymään ja kaivoinkin sahattuja poronluita esiin ja tein värikokeiluja seuraavilla Kool-Aid väreillä.


Sain tehtyä niistä jopa korutkin. Nuo kelta-ruskeat korvakorut menivät heti omaan käyttöön.
Tuossa v.pun korussa onkin nyt uusimmat hankintani: v.pun keraamiset helmet ja Tibetan style-nimisiä helmiä.
Oranssinen-setti: Savukvarstsia
Keltaiset korvikset: Huurrettuja ikkunallisia lasihelmiä ja kristallia.
 Nyt jos joku innostuu kokeilemaan luun värjäystä, niin tällä kertaa tein näin:
 Luihin olin porannut reiät valmiiksi ja hionut sahauspinnat sileäksi.

1.Vettä n.0.5-1dl, mulla oli käytössä pieniä pakastusrasioita
2.Cool-Aid jauhetta ripottelin sen verran, että vesi värjäytyi ehkäpä n. 1/2tl
3. Luut kippoon
4. Mikroon laitoin tehoja 650
5. Aikaa 1.30min.
6. Käännä luut, mutta varo vesi on kuumaa
7. Laita vielä toiset 1.30min.
8. Huuhtele ja kuivaa

keskiviikko 22. tammikuuta 2014

Voihan neulekone

Kansalaisopistolla alkoi neulekonekurssi ja nyt onneksi on 4 viikonloppua, niin jospa nyt ehtisi perehtyä tuohon koneeseen vielä paremmin.
Aloitin nyt kuitenkin helpommasta päästä. Koneen mukana tuli hurjasti valmiita kortteja ja kokeilin kahta erilaista kirjoneulekorttia. Lankana on Nallea.
Kirjoneulesukat rupesi nyt kyllä kiinnostamaan kovasti, koska olisivat lämpimät ja koneella saisi tehtyä ne nopeasti


Etsin kuumeisesti vintiltä nahkarukkasia ja löysin sieltä monta vyyhtiä viron liukuvärjättyä lankaa. Sitä saa nyt onneksi suomestakin: Aade Löng hakusanalla löytyy montakin paikkaa.

Nämä tein niin, että loin joka toiselle neulalle silmät, langankireys 10 ja sitten menoksi.
Kansalaisopistolla on höyryprässi, joten näistä tuli sen käsittelyn jälkeen ihanan pehmeät.





Vielä on tulossa punainen liukuvärjätty huivi, mutta se odottelee vielä viimeistelyä.
Tässä vielä kuva meidän pienestä Marskista. Tämä paketti naru on yksi suosikkileluista ja on kestänyt tosi hyvin rankkaa käyttöä.


maanantai 13. tammikuuta 2014

Marski puuhaa

Joululahjat on avattu ja papereista on jäljellä vain silput :).
Marski sai ison ja pienen Kickeroon, mutta isompi on kivempi.

Zooplus-paketin ympärillä olleesta nauhasta tuli heti suosikki





Joulukuuseen laitoin Marskille ihan omat joulupallot.





Perjantaina olin lähdössä neulekonekurssille ja yksi lankapussi katosi ja se on nyt merkattu ja takajaloilla tampattu :D


tiistai 31. joulukuuta 2013

Hyvää Uutta Vuotta

Viikot vierähtää ja Joulukin meni kissaa viihdyttäessä :D.
Marski kasvaa kohinalla ja on mitä seurallisin kissa.
Sylissä viihtyy tuntitolkulla, kunhan välillä käydään purkamassa energiaa :D.
Osallistuu myös kaikkiin talon askareihin.

Parhaimmat lelut ovat vinkuhiiri,(kong kickeroo,höyhenhuiska ja zooplus-paketin naru, niistä myöhemmin) joka saa välillä mahdotonta myllytystä.
Pikku seuralainen on löytynyt seuraavista paikoista:
1. Haudattuna hiekka-astiaan
2. Ruokakupin vierestä
3. Ruokakupista
4. Marskin vierestä, kun herra nukkuu
5. Marskin alta
6. Sohvan alta, monta kertaa päivässä
7. Keittiön tuoleilta
8. Sohvapöydän alta
9. Tv-tason alta
10. Sohvalta
11. Sohvatyynyjen alta
Välillä täytyy olla myös kuvauksellinen.

lauantai 7. joulukuuta 2013

Marski tuli taloon

Eilen Bengalin kissanpentumme oli sitten luovutusikäinen ja lähdimme innoissamme ajamaan kohti Helsinkiä.
Kouvolaan asti keli oli suorastaan kamala. Loskaa tiellä ja lunta tuli välillä tosi sakeasti.
Pukaron jälkeen vähän helpotti, kun olivat suolanneet tiet sitten oikein kunnolla. Tässä vaiheessa päätä jo alkoi jomottaa pahaenteisesti, kun olin istunut hartiat korvissa koko alkumatkan.

Perille päästiin kuitenkin ihan aikataulussa. Kissaperheen kaikille pennuille on jo löytynyt koti :D. Pentuja jäi vielä kaksi, kun otimme omamme. Tuntui hieman haikealta, kun lähdimme, toinen on nyt ihan yksin ilman sisaruksia. Oudot ihmiset, hajut, talo ja ruokakipotkin odottavat uudessa paikassa.

Kotimatka meni täyden hiljaisuuden vallassa. Pukarossa piti kyllä käydä kurkkamassa, mitä sinne kuljetuslaatikkoon kuuluu, kun on niin hijaista. Siellä oltiin ihan peränurkassa silmät renkaina ja hieman peloissaan. Loppumatka jatkui myös hiljaisuuden vallassa.

Kotiin tultuamme veimme kissan suoraan yläkerran aulaan, missä on ruokailu, vessa ja nukkumapaikkana toistaiseksi kuljetuslaatikko.Tämä kuva on otettu 7.12, jolloin jo uskallettiin hieman liikuskellakin.
Heti kuvan oton jälkeen alkoi operaatio "kaada vesikuppi" :D. Kuvaa en ehtinyt ottamaan.


Tässä Africasia Golden Bala Chandra ja siis tuttavallisemmin Marski.


Tuo kuljetuslaatikko on nyt nukkumapaikka ja sinne pääsee nopeasti piiloon ,jos pelottaa.
Kun tullaan yläkertaan niin Marski tulee kyllä kuljetuslaatikosta heti ulos, tykkää silittelystä ihan mahdottomasti, syliin on päästävä ja samalla kehräyskoneisto pyörähtää käyntiin.

Eilen oltiin alakerrassa vähän aikaa ja sielläkin pelotti, mutta onneksi raapimistolpasta löytyi piilopaikka.
Sieltä sitten varovasti kurkoteltiin jospa ylettäisi tuohon karvapalloon.

Marskin vessa löytyy myös yläkerrasta ja tämä malli on ollutkin jo ahkerassa käytössä.
Tännekin pääsee piiloon,jos tulee pelottava tilanne.

tiistai 3. joulukuuta 2013

Klipsulaukku no5

Tässä samalla mallilla tehty, kuin pari muutakin. Nyt valkoisena.
Laukku ehti jo maailmalle, kun muistin ettei laukkua tullut kuvattua ollenkaan.
Onneksi laukun saaja lähetti kuvan :D. Kiitos Satu :).





Virkkasin pellavalangasta ja kassin kahvat on kiinnitetty toisiinsa tarra/kangaspalalla.
Tarrakiinnityksen kun ottaa pois ja vetää kahvat suoriksi niin silloin laukkuun saa pitkät kahvat :D

sunnuntai 1. joulukuuta 2013

Avainnauhoja

Avainnauhoja tulikin tehtyä oikein sarjatyönä ja pääsinkin laittamaan niihin noita uusia makeanvedenhelmiä.