maanantai 27. helmikuuta 2012

Lisää huiveja ja muutama koru

Multa löytyi sitten pullistuma kaularangasta. Pään liikkeet eteen-ja taaksepäin ovat kivuliaat ja jäykät. Päänsärky on saanut ihan uudet ulottuvuuden. En ikinä uskonut kuinka kovin päätä voi särkeä. Mun tapauksessa särky helpottaa kyllä heti, kun laitan pään alaspäin ja kipu on poissa, mutta se tulee kyllä takaisin kun olen taas pää pystyssä. Onneksi on noita särkylääkkeitä, ne tosin ovat niin vahvoja, että päivät saattavat mennä nukkuessa :D.
Korujen tekeminen on toistaiseksi jäänyt tosi vähiin, mikä kyllä harmittaa tosi paljon. Pää olisi täynnä ideoita ja niitä olen rustannutkin paperille.
 Huiveja sen sijaan olen pikkuhiljaa neulonut, kun se on kevyempää ja kädet saa parempaan asentoon, ettei niska kärsi :D.

Tässä taas huiveja: Virkattu ja neulottu


Tein pitkästä aikaa koruja ihan itselleni.
Nämä lasit olen sulattanut jo viime vuonna Lahdessa lasinsulatuskurssilla. Sen verran kipinää tämä kokeilu on saanut aikaan, että mulla on oma lasinsulatusuuni autotallissa. En ole sitä päässyt vielä kokeilemaan, kun sen paikka ei oo vielä ihan kunnossa.

 Tästä löytyy:Hematiittia, vuorikristallikuutioita,hopeoituja välihelmiä ja kiinalaista kristallia.
 Kristallia edelleen + hopeoituja osia
 Vähän vintagea. Tässä on 2 kaulakorua, mutta ne näyttävätkin tässä kuvassa tosi hyvältä yhdessä. Nämä saatan laittaa joskus yhdeksi koruksi.

3 kommenttia:

Neferi kirjoitti...

No eipä ollut sitten kovin mukava diagnoosi..

Nuo alimmat korut ovat mieleeni kovasti :)

Vikki kirjoitti...

Toisaalta hyvä kun syy selvisi, toivottavasti saat parhaan mahdollisen avun. Tsemppiä!
Lasinsulatuskoru on kyllä upea ja onnea samalla uunin omistajelle!
Alin vihreä koru on ihana!

Päivi kirjoitti...

Kiitos Neferi ja Vikki!
Heinäkuusta asti olen oireillut, joten hyvä, että syy löytyi ja fysioterapia voidaan kohdistaa nyt oikeaan paikkaan.
Pääsis vaan tuon uunin kimppuun :D. Muutamia lasipulloja olen säästellyt, että pääsis kokeilee miten ne sulaa.