lauantai 16. heinäkuuta 2011

Vihdoinkin

Aika rientää sitten tosi livakasti :). Kotona olen melskannut työ-/vierashuoneessa vähän väliä, kun ostettiin sinne vierassängyksi sellainen rautasänky. Sitten meni matot uusiksi, edellinen sohva piti purkaa ja siirtää yläkertaan. Pimennysrullaverhot asennettiin ja sitten käytiin Imatralla sisustus country-puoti (suosittelen käväisemään), mistä löytyi ihan mielettömän ihana vanha tuoli ja puinen käsilaukku. Nyt työhuone alkaa olla kunnossa.





Korurintamalla on nyt ollut aika seesteistä, kun tulee oltua niin paljon pihalla. Kuvien siirtämisessä ja lataamisessakin on ongelmia, kun tietsikan asennus on vähän vaiheessa.
Joku viikko sitten sain lähetyksen fimo-helmiä ja niistä piti heti saada kesäiset kukkakorut. Tähän koruun meni  koko nauhallinen fimoja. Kyllä tätä on käytettykin :D.






Avainnauhoja on kyselty tosi paljon ja niitä on kyllä tulossa. Isojen lukkojen kanssa on nyt hieman ongelmia, kun en meinaa löytää sopivia. Jotain olen saanut sentään tehtyä.


sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Lasinsulatusta

Tammikuussa olin kaverin kanssa 2 päivää lasinsulatuskurssilla. Innostuin kyllä tästä aiheesta niin kovin, että odotan innolla milloin on seuraava kurssi.

Sain tehtyä tosi paljon kaikenkokoisia lasipaloja ja tältä ne nyt sitten näyttävät.
Pari huonosti sulamatonta palaa näkyy myös kuvassa.
Vasemmassa reunassa on millefiorilasista sulatetut osat. Näistä tuli tosi kivat.  Noista yksittäisistä paloista tulee korvikset.
Toiseksi ylimmäisellä rivillä on lasin alla perhosia, tämä lasi maksaa 5000e /m2. 
Nyt täytyy vaan laittaa tilaukseen rannekepohjia, riipuspidikkeitä ja paksua nahkanauhaa, että saan korut käyttöön.

Maaliskuussa blogi hiljenee muuton takia. Korujakin on tullut tehtyä aika vähäsen, kun ei malta keskittyä :).
Haaveilin jo uuden kotimme autotalliin lasinsulatusuunia. Ovat vaan niin hurjan kalliita.
Mies tuossa tokaisi, että eihän sinne sellaista sovi! Talossa on 70m2 lämmin autotalli ja se on 3.8m korkea!!
Vai ei mulle yhtä nurkkausta raaskita erottaa! Kimpaannuin asiasta tapani mukaan, mutta  rupesi hymyilyttämään samantien, koska huomasin hänen vain kiusaavan :).

keskiviikko 26. tammikuuta 2011

Punontaa

Olin sunnuntaina korukurssilla, missä Mervi opetti punontaa metallilangalla. Ihanaa puhaa ja mulle täysin uusi kokemus :). Rannekorustani tuli hieman liian lyhyt, joten pituutta sain muutamalla renkaalla ja lukolla.

perjantai 14. tammikuuta 2011

Valvovat silmät :)

Tässä taannoin katsoin Martha Stewart-show ohjelmaa. Siinä tehtiin lapsille silmäpaitoja. Halusin heti itselleni sellaisen. Tässä vihreässä paidassa oli tahroja ja näin sain ne poistettua :).
Tää paita on ällä hetkellä ehdoton suosikkini.


maanantai 10. tammikuuta 2011

Kivi, paperi ja kristalli

Olen tilannut aikoja sitten näitä paperihelmiä ja teinkin niistä koruja. Jostain syystä niissä joku juttu tökkäsi. Nyt tein korut uudelleen ja käytin ihan toisenlaisia lisukkeita.

Isoja paperihelmiä ja helmiäislasihelmiä. Muissa koruissa paperia ja kristallia.

Paperihelmiä, ryoliittia ja kuparia, Tästä tykkään itse tosi paljon.

Sitten vielä säröakaattia / hopeoidut osat. Mustassa korussa akaattia ja hopeoidut osat.


tiistai 28. joulukuuta 2010

Kuningatar

Tässä yksi hopeakoru, minkä tein ennen joulua. Kuningatar, lanka 1mm ja renkaat 4mm. Painoa 77g ja pituus 49cm. Ketju on rummutettu.
Riitti muuten sahaaminen taas pitkäksi aikaa, käsi kramppasi moneen kertaan ja välillä jopa puutuikin, mutta onneksi ketju valmistui.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Prym-neulemylly

Kaivoin pitkästä aikaa neulemyllyni esiin. Viipurista olen hamstrannut mohairlankoja ja en ole neulonut niistä vielä mitään. Lauantaina sitten keksin tuon myllyn. Mohair-lanka kulkee myllyssä kuin unelma. Langat olen kerinyt uudelleen, koska näin lanka kulkee todella jouhevasti ja kerä ei pyöri pitkin lattiaa.
Ruskea lanka on mielestäni paljon kauniimman näköistä tuossa kerällä. Tein tällä kertaa putkea. Myllyllä voi neuloa myös tasoneulosta. Sitäkin taisin joskus kokeilla, mutta reunasilmukat tipahtelivat aina koukusta ja reunasta tuli sitten tosi ruma.


Toista on taas pörröiset ja 7-veljestä. Silmukat tahtovat karata ihan huomaamatta, vaikka kuinka yritin tuijotella langan kulkua.
Vasemmalla oleva huivi on tehty Linie 194 solo-röyhelölangasta ja sitä saa Vihreästä vyyhdistä.
Ruskea huivi  on n.2.5m (100g/500m)ja toinen 3m (100g/550m) .
Tein myös tuollaisen kiepin. Siinä on huovutettu kukkanen silmukkapaon kohdalla. Sain silmukat kerättyä, mutta siihen tuli tosi ruma kohta, joten se oli peitettävä.