Halusin tehdä 50-vuotis lahjaksi mieheni veljelle lonkero-sukat. Mallin löysin facebookin ryhmästä ja eikun neulomaan. Ensimmäisen sukan tein melkein valmiiksi ja sitten kirjailin, oli hieman haastavaa. En ole koskaan aikaisemmin kirjaillut neuleen päälle, joten jälki on aika huonoa. Pohjalanka jäi näkyviin. Toiseen sukkaan tein niin, että tein original-sanan turkoosilla langalla, jolloin langankiertoja ei tule niin pitkille matkoille. Ohjeen seuraamiseen magneettilevy oli todella kätevä. Kirjailutkin tein heti, kun varsi oli valmis. Tämä oli hieman helpompaa, mutta vaatii harjoittelua. Nyt vielä höyrytys niin ovat sitten valmiit lähtemään lahjaksi.
sunnuntai 29. joulukuuta 2019
lauantai 28. joulukuuta 2019
Apuvälineitä neulomiseen ja teeteen ihana lanka
Juuri ennen joulua tilasin langanohjaimen 3,90e, magneettisen levyn ohjeiden seuraamiseen 15e ja teeteen Rainbow-lankakerän 15e Lavikko-liikkeestä. Langanohjaimen käyttö vaatii vähän harjoittelua. Magneettinen levy on todella kätevä😊. Langasta teen jossain vaiheessa huivin. Paketti saapui perjantaina ja hainkin sen heti postista.
Pöytäliina tuossa kuvassa on anopin Italiasta ostama 1984. Laitoin sen nyt ensimmäistä kertaa pöydälle ja se onkin tosi kaunis.
Pöytäliina tuossa kuvassa on anopin Italiasta ostama 1984. Laitoin sen nyt ensimmäistä kertaa pöydälle ja se onkin tosi kaunis.
sunnuntai 17. marraskuuta 2019
Vintersol-neule ja Vintro-saapikkaat
Aikaa on kulunut edellisestä julkaisusta jo 2 vuotta. Miten siitä on jo niin kauan? Kaikenlaista olen tehnyt edelleen. Korujen teko on ollut nyt pari vuotta hieman rauhallisempaa, kun aloitin erikoisammattitutkinnon suorittamisen oppisopimuksella. Aina mennessäni askartelemaan tuli huono omatunto tekemättömistä ja tulevista koulutehtävistä, joten poistuin askartelupisteeltäni. Nyt olen loppusuoralla ja viimeinen näyttö on 27.11.
Keväällä innostuin ihan tavattomasti Vintersol-neuleesta ja tilasin ohjeen Ravelry-sivuilta. Miksi innostuin paidasta niin paljon oli sen neulominen hieman erilaisella tavalla. Yläosa tehdään alhaalta ylöspäin ja vasta sutten aloitetaan neulomaan kainalosta alaspäin. Sopivaa oranssia lankaa ei sitten meinannut löytyä mistään,kunnes kesällä käytiin Novitan myymälässä Korian ABC-asemalla ja sieltä se löytyi. Harmaa lanka on myös Novitan, mutta eri nimistä ja luonnonvalkoinen oli 7-veljestä. Reunojen päättely oli ihan uusi kokemus, mutta siitä tuli todella hyvä ja tätä tulen käyttämään muulloinkin. Paita valmistui pikkuhiljaa ja ihanasta langasta löytyikin yllätyksiä. Monessa kerässä oli todella tummaa oranssia, mikä poikkesi todella paljon siitä, mitä kerä näytti päältäpäin (onneksi ostin lankaa reilusti) tai sitten kerässä oli liian vaaleita kohtia (kuten kuvassa näkyy, vaalea raita. Klikkamalla kuvaa se näkyy selvemmin). Raidan huomasin vasta sitten (neuloin pelkkää suoraa osuutta hämärässä), kun aloitin reunan kuvioinnin, mutta en enää purkanut työtä. Raita kiertää koko kierroksen. Neule pääsi heti käyttöön ja siitä onkin tullut ihailevia kommentteja. Tämä on yksi parhaiten onnistuneista neuleistani.

Elokuussa kävelin pitkästä aikaa keskustassa ja Monosen kenkäliikkeen ikkunassa näin nämä Vintro-saapikkaat. Oranssista oli koko loppunut ja sovitin toisen väristä kenkää huomatakseni, että tämmöiset on pakko saada. Netistä yritin etsiä ja joka paikasta juuri haluamani koko oli loppunut. Meni varmaan 2 kuukautta ja sitten silmiini sattuikin Kenkäliike ja sieltä ne löytyivät. Heti tilaus vetämään ja kengät tulivat parissa päivässä. Niin sopivat ja ihanat jalassa. Väri on siis niin täydellinen tähän paitaan ja muuhunkin vaatetuksiini.
Tässä vielä paidan vaiheita
Katsoin paidan neuloneitten blogeista ensin tietoa ja sieltä sain 2 vinkkiä. Miten kaarrokkeen aloitus kannattaa tehdä, että aloituslangan purkaminen onnistuu helpoimmin ja toinen hihojen istuvuus. Tein hihat kainalosta alkean suuremmalla koolla ja se kannatti. Hihoista tuli sopivat, ei kiristä mistään kohtaa. Neuleen pituutta kokeilin monta kertaa ja tein kerroksia enemmin kuin ohjeessa, että sain sopivan pituisen.
maanantai 27. marraskuuta 2017
tiistai 22. elokuuta 2017
Kortteja tapetista
Osallistuin tapettien vaihtoon ja niistä sain aikaiseksi kivat kortit 😃
Lisukkeiksi otin korttipohjat, harmaa tausta, kettu, hopeiset kukat, tekstit ja perhoset
Lisukkeiksi otin korttipohjat, harmaa tausta, kettu, hopeiset kukat, tekstit ja perhoset
Kello sulatuspullosta
Näitä pulloja olen sulatellut monta kappaletta ja aina se on halennut kahtia yläosasta.
Nyt sain yhden onnistuneen sulatuksen tehtyä ja siitä tuli aika kiva😁.
Kellotaulu löytyi netistä ja koneistoa varten pirasin pulloon 6mm reiän
Nyt sain yhden onnistuneen sulatuksen tehtyä ja siitä tuli aika kiva😁.
Kellotaulu löytyi netistä ja koneistoa varten pirasin pulloon 6mm reiän
Pussukoita kristallimuovista
Ajattelin tekaisevani hetkessä näitä vuorellisia pussukoita😀.
Ensimmäisessä(magnum) meni 4 tuntia😧. No, seuraava tuli hieman nopeammin.... mutta ei näistä tullut oikein siistejä.
Ompelukonekin temppuili, puolakotelo lähti taas kokonaan irti ja neula poikki, mutta siitäkin selvittiin.

Tilaa:
Kommentit (Atom)